Ohjeet palaneen hajun poistoon



Lähetä Linkki
Facebook & Twitter: Tweet


Palaneen haju pinttyy helposti asuntoon ja tekstiileihin. Tekstiileistä palaneen haju lähtee kyllä ajan kanssa, pesemällä ja tuulettamalla. Huonekaluista ja asunnosta palaneen hajua voi olla vaikeampi poistaa, pelkällä tuulettamisella.

Otsonointi poistaa palaneen hajun
Otsonointi tai höyrypuhdistus on yksi hyväksi havaituista tavoista poistaa palaneen haju. Mikäli kyseistä laitetta ei omista, saattaa kuitenkin olla järkevää kokeilla ensin muita tapoja poistaa palaneen haju.

Palaneen hajun poisto etikalla
Etikkaa voidaan käyttää kahdella eri tavalla palaneen hajun poistoon. Voit kaataa etikkaa esimerkiksi syvälle lautaselle ja asettaa lautasen lähelle palaneen hajun lähdettä. Anna etikan vaikuttaa pidemmän aikaan ja tuuleta huone sen jälkeen hyvin, jotta pääset eroon etikan hajusta.

Keittiössä voit myös laittaa kattilaan kylmää vettä ja etikkaa. Tämän jälkeen kiehautat vesi-etikka seoksen liedellä, niin että etikkahöyryä tulee huoneeseen reilusti. Tämän jälkeen tuuleta keittiö huolellisesti. Toimenpiteen aikana on syytä välttää etikkahöyryn ylimääräistä hengittämistä tai sen joutumista esim. silmiin (muista siis tarvittavat suojavälineet; Huomaa myös ettei etikkaa tule lisätä kuumaan veteen).

Palaneen hajun poisto huonekaluista
Palaneen hajun poisto kaapeista ja lipastoista saattaa osoittautua vaikeaksi. Jos etikka astian käyttö ja tuulettaminen eivät poista palaneen hajua, voit kokeilla pyyhkiä huonekalun voimakkaalla pesu/puhdistusaineella. Varo kuitenkin vahingoittamasta huonekalun pintaa (esim. lakkapinta). Joissain tapauksissa ainoa keino saada palaneen haju poistettua huonekaluista, on huonekalun uudelleen maalaaminen.




Lue lisää: Siivousohjeita


Uutta siivous infossa


© 2011 Siivous.info