Vuotava vesihana – tiivisteen vaihto auttaa



Lähetä Linkki

Vuotava hana kasvattaa taloutesi vedenkulutusta, ja aiheuttaa vuositasolla jo melko huomattavan lisälaskun. Vuotava vesihana on usein helposti korjattavissa pelkällä tiivisteen vaihdolla. Vesihanan tiivisteen vaihto ei ole iso operaatio, mutta esimerkiksi kerrostalossa vuotavan hanan korjaus saattaa kuulua taloyhtiölle, eikä yksittäiselle asukkaalle (vesihana ja putket lasketaan usein ns. kiinteiksi kalusteiksi). Sama koskee luonnollisesti vuokralla asujia. Näissä tapauksissa kannattaa siis olla ensin yhteydessä isännöitsijään tai huoltomieheen.

Vuotava vesihana
Mikäli vettä tippuu/tihkuu juoksuputken nivelestä, on syytä vaihtaa juoksuputken tiivisteet (huulitiivisteet). Jos taas vaikuttaa siltä että hana ei sulkeudu kunnolla, saattaa vika olla hanan säätöosassa. Mikäli vettä tulee hanasta tihkuttamalla, on kyseessä yleensä vain tukkiutunut suutinverkko. Suutinverkon saa yleensä ruuvattua hanasta irti käsin (tai pihdeillä). Vesihanan suutinverkko kannattaa puhdistaa roskista ja kalkkisaostumista (esim. etikalla), jotka tukkivat sen helposti.

Vesihanan tiivisteen vaihto
Ennen kuin ryhdyt vesihanan tiivisteen vaihtoon sulje vedentulo sulkuhanoista (tai pääsulkuventtiilistä). Tämän jälkeen tarkista vielä ettei vesihanoista tule vettä (ei kuumaa eikä kylmää). Mikäli vedentuloa ei katkaista/suljeta asianmukaisesti, on tiedossa melkoinen vesisuihku (ja vesivahinko).

Vaihdettavat tiivisteet tai säätöosat on hyvä hankkia etukäteen jos vain mahdollista. Esimerkiksi tiivisteitä on hyvä hankkia varastoon, jolloin niitä ei tarvitse lähteä kaupasta hakemaan. Jos vaihdat vesihanan säätöosaa, ota vanha säätöosa mukaan kauppaan, kun lähdet hankkimaan uutta (näin saat varmasti oikeanlaisen uuden säätöosan). Mukaan kannattaa ottaa myös vesihanan ns. merkkinasta/kansi, jonka pohjassa on usein vesihanan merkki/tyyppi tiedot (merkkinasta on sama kuin ”hanan kansi”, eli säätövivun päällä oleva ”koristekansi”, jossa on usein myös valmistajan logo).

Vesihanan käyttö/asennusohjeissa on usein lueteltuna kaikki hanan osat, ja käyttöohjeesta näet myös missä vaihdettavat tiivisteet sijaitsevat (ja niiden mahdolliset osanumerot).

Mikäli hanalla rupeaa olemaan ikää n.25-30 vuotta, ei sopivia tiivisteitä tai säätöosia välttämättä ole enää saatavilla. Tällöin joudutaan uusimaan koko hana.

Mikäli et ole täysin varma miten vesihanan tiivisteiden tai osien vaihdossa tulee menetellä; tai et tiedä missä talosi sulkuhanat/venttiilit ovat, on varminta tilata putkimies paikalle.



Lue lisää: Siivousohjeita



Uutta siivous infossa


© 2011 Siivous.info