valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Hankausjauhe apuna siivouksessa

Hankausjauhe apuna siivouksessa


Hankausjauhe -nimellä myydään useita hieman erityyppisiäkin tuotteita. Vaikka tuotteiden sisältö saattaakin hieman erota toisistaan on tuotteiden yhdistävänä tekijänä se, että tuotteiden avulla tapahtuva puhdistus perustuu hankauksen avulla syntyvään mekaaniseen rasitukseen. Hankausjauheet ovat siis nimensä mukaisesti jauheita, joita ripotellaan esimerkiksi kostutetulle pinnalle tai hankauksessa apuna käytettävään pesusieneen. Hankausjauhe -tuotteiden sisältö eroaa joskus huomattavastikin toisistaan; osa tuotteista sisältää kalsiumsuola, ruokasooda, oksaalihappo -seoksia; ja toiset taas esimerkiksi hienoksi jauhettua hohkakiveä ja erilaisia öljyjä.

Hankausjauheet ja niiden käyttö
Hankausjauheita markkinoidaan yleensä saniteettiposliinin (esimerkiksi wc-pytty) ja esimerkiksi ruostumattoman teräksen puhdistusaineina. On kuitenkin hyvä huomioida, että monet kylpyhuonetasoja ja -altaita valmistavat yritykset eivät suosittele hankausjauheen käyttöä puhdistuksessa. Syynä tähän suositukseen on se, että hankausjauheen pitkäaikainen (ja mahdollisesti myös useasti toistuva) käyttö saattaa lupauksista huolimatta vahingoittaa posliinin pinnoitetta (tai puhdistuksessa käytetyt virheelliset työmenetelmät saattavat aiheuttaa pinnoitteen naarmuuntumisen; esim. liian voimakas hankaus). Näinlle pinnoille valmistajat suosittelevat useasti käyttämään etikkaa tai viinihappoa hankausjauheen sijaan (tarkista pintaa koskevat suosituksen käyttöoppaasta tai valmistajalta).

Hankausjauheet tehoavat usein melko hyvin pieniin/kevyisiin kalkkisaostumiin ja tahroihin. Hankausjauheiden käytössä kannattaa kuitenkin noudattaa puhdistettavan pinnan valmistajan antamia suosituksia, koska hankausjauheen toiminta perustuu nimenomaan hankaukseen ja rasitukseen. Näin toimimalla vältytään puhdistettavan pinnan turhalta naarmuuntumiselta tai mahdollisen pinnoitteen vaurioitumiselta.

Mistä hankausjauhetta saa
Hankausjauheita on saatavilla melko yleisesti, esimerkiksi suurempien markettien siivousosastoilta, rautakaupoista tai siivoustuotteisiin erikoistuneista liikkeeistä.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.