valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Feromonipyydys kotipuutarhassa

Feromonipyydys kotipuutarhassa


Feromonipyydys houkuttelee pieniä kasvituholaisia luokseen erityyppisten aineiden avulla. Kyseinen tuholaispyydys on suunniteltu vetämään puoleensa erityisesti koiraita, sillä pyydyksessä käytettävät aineet vastaavat pitkälti hyönteisnaaraiden erittämiä feromoneja. Feromonipyydystä ei varsinaisesti ole suunniteltu suurten tuholaismäärien hävittämiseen, vaan sen avulla pyritään oikeastaan keräämään näyte puutarhan tuholaiskannasta (laajasti käytettynä ansoilla saadaan tietysti poistettua suurempi määrä tuholaisia, pienen näytteen sijaan). Pyydykseen jääneet tuholaiset tunnistamalla nähdään mitä tuholaisia puutarhassa majailee, jolloin myös torjuntatöihin voidaan ryhtyä ennen kuin varsinaisia kasvituhoja alkaa esiintymään. Vastaavasti kyseisen pyydyksen avulla on mahdollista kohdentaa tehtävät torjuntatoimet tarkasti tiettyihin tuholaisiin, jolloin tarpeettomilta torjunnoilta vältytään.

Ulkomuodoltaan puutarhassa käytettävä feromonipyydys on suhteellisen pieni, telttamainen (kolmion muotoon taiteltu), kevyt muovipyydys joka tyypillisesti sijoitetaan roikkumaan puun oksasta. Samalla nimellä on saatavilla pyydyksiä myös metsätalouskäyttöön, mutta kyseisten pyydysten koko saattaa olla suurempia. Feromonipyydyksiä löytyy tyypillisesti hyvin varustetuista puutarhaliikkeistä tai markettien puutarhaosastoilta.

Feromonipyydysten käyttö

Pyydyksen ja feromonihaihduttimen asentaminen on varsin yksinkertainen operaatio. Pyydysten asennuspaikat kannattaa kuitenkin miettiä huolella. Käytännössä pyydys tulisi sijoittaa paikkaan, jossa esim. puiden tai pensaiden lehdet eivät estä hyönteisten pääsyä pyydyksen sisään – eli pyydyksen tulisi sijaita mahdollisimman avoimella paikalla.

Mikäli käytät puutarhassa saman aikaisesti useita eri lajeille tarkoitettuja pyydyksiä, merkitse pyydyksen suojakoteloon mille lajille kyseinen pyydys on tarkoitettu (esim. pyydysten numerointi). Laajemmassa puutarhassa apuna voidaan käyttää myös tunnistusvihkoa, jolloin ylös voidaan merkitä lajinumero ja tieto pyydyksen sijainnista. Pienemmässäkin puutarhassa on hyvä käyttää saman aikaisesti kahta tai kolmea feromonipyydystä (yksi pyydys keskellä puutarhaa ja loput pyydykset puutarhan vastakkaisilla laidoilla).

Pyydysten valmistajat suosittelevat monesti, että pyydykset asennetaan paikoilleen ennen kohdelajin lento/liikkumisajan alkua. Kotipuutarhurin saattaa kuitenkin olla mahdotonta tietää koska esimerkiksi pihlajanmarjakoi tai omenakääriäinen lähtevät liikkeelle – – tästä syystä hyvä yleissääntö on asentaa ansat pakalleen heti kesäkuun alussa; ja erityisen lämpiminä vuosina ehkä jo toukokuun puolen välin jälkeen.

Huomioitavaa pyydysten käsittelyssä

Jos puutarhassa käytetään samanaikaisesti usealle eri lajille suunnattuja pyydyksiä, tulee välttää pyydysten ainesosien sekoittumista keskenään – sillä muutoin lopputuloksena voi olla ansa, johon ei eksy yksikään tuholainen. Tällöin pyydyksiä käsitellessä on hyvä käyttää vaihdettavia suojakäsineitä tai vastaavasti kädet on hyvä pestä yhden ansan käsittelyn päätteeksi, jolloin vältytään aineiden sekoittumiselta keskenään.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.