valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Näin saat poistettua mansikkatahrat vaatteista

Näin saat poistettua mansikkatahrat vaatteista


Värillisenä marjana mansikka voi aiheuttaa selvästi erottuvan ja kuivuessaan vaikeasti poistettavan tahran. Kuten muidenkin marjojen kohdalla – myös mansikan sisältämät väriaineet imeytyvät kuivuessaan kiinni tekstiilin kuituihin, jolloin mansikkatahra käytännössä värjää tekstiilin. Tästä syystä mansikkatahrojen poistoon tulisi ryhtyä aina mahdollisimman nopeasti. Ohessa muutamia toimivaksi havaittuja keinoja mansikka tahrojen poistoon.

Mansikka tahra pois vaatteesta
Tuoreeltaan mansikan aiheuttama tahra lähtee yleensä pois jos puhdistettava tekstiili sietää tahran esikäsittelyn vedellä ja nestemäisellä astianpesuaineella (kostuta tahra ja hankaa kevyesti tiskiainetta tahralle). Käsittelyn jälkeen vaate tulisi laittaa pesuun mahdollisimman nopeasti; käsittelyä seuraava pesu suoritetaan pesumerkintöjen mukaisella tavalla korkeimmassa mahdollisessa pesulämpötilassa.

Myös kuivunutta mansikkatahraa voidaan esikäsitellä, esimerkiksi sappisaippuan tai nestemäisen pyykinpesuaineen tai erillisen tahranpistoaineen avulla. Esikäsittely tulee valita aina puhdistettavan tekstiilin mukaisesti, ja mansikan tahrima vaate tulee pestä lyhyehkön ajan sisällä esikäsittelystä. Vaaleiden tekstiileiden kohdalla myös vaatteen valkaisun mahdollisuutta kannattaa selvitellä.

Mansikka ja puupinnat
Vaatteiden lisäksi mansikka saattaa värjätä myös puupintoja. Näin voi käydä jos esimerkiksi pakkasesta otettu mansikkapussi avataan ja jätetään sulamaan puupinnalle ilman alustaa. Mikäli kyseessä on suojattu (maalattu tai lakattu) puupinta lähtee maksikkatahra yleensä pois pienen hinkkaamisen jälkeen. Suojaamattomaan puupintaan tullut mansikkatahra saattaa puolestaan tarvita liuottimen käyttöä (liuotin tunkeutuu puun sisään ja poistaa mansikan väriaineen); toinen vaihtoehto on myös puupinnan hionta sillä mansikkatahra ei todennäköisesti ole kovinkaan syvällä puun sisällä. Molemmissa tapauksissa puupinnan sävy/väri saattaa muuttua käsittelyn seurauksena.

Huomioitavaa mansikan käsittelyssä
Monille mansikat ovat kesäinen herkku joita ostetaan heti kun ensimmäiset myyntikojut ilmestyvät toreille tai markettien eteen. Etenkin pienten lasten mansikan käsittelyä on syytä hieman tarkkailla, sillä monesti lapset voivat syödä mansikoita esimerkiksi autossa tai kulkea mansikka kädessä pitkin asuntoa. Tällöin mansikka saattaa pudota ja aiheuttaa tahroja yllättäviinkin paikkoihin. Nämä tilanteet voidaan tietysti välttää kun sovitaan että mansikoita syödään vain tietyssä paikassa (esim. keittiössä). Sekä aikuisten että lasten käsien puhtauteen on myös syytä kiinnittää huomiota mansikan syönnin (tai muun käsittelyn) jälkeen. Mansikasta punaiset sormet jättävät helposti jälkensä niin tekstiili- kuin tapettipinnoille. Käsien pesun avulla säästytään monelta siivousoperaatiolta.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.