Siivous /
Tuholaistorjunta /
Torju elintarviketuholaiset
Torju elintarviketuholaiset
Kotioloissa esiintyvät elintarviketuholaiset voidaan jakaa pääasiassa
ruokakaapin tuholaisiin ja ulkovarastoissa ja kellareissa tavattaviin tuholaisiin. Ruokakaapissa esiintyviä tuholaisia ovat mm.
kovakuoriaiset,
jauhomadot,
muurahaiset ja jossain mielessä myös
banaanikärpäset. Kellareissa taas voidaan tavata
hiiriä,
rottia ja esimerkiksi
tuhatjalkaisia. Ohessa muutamia tuholaistorjunnan huomioita, joiden avulla elintarviketuholaiset voidaan ainakin osittain torjua.
Ruokakaapista löytyvät elintarviketuholaiset
Ruokakaappiin päätyvät elintarviketuholaiset iskevät tyypillisimmin jauhoihin, mausteisiin ja leipiin – hieman esiintyvästä tuholaisesta riippuen. Jauhoihin iskeneet tuholaiset on helppo tunnistaa sillä jauhot ovat matojen ja toukkien jäljiltä yleensä paakuissa tai hienon seitin peitossa – usein jauhot myös haisevat homeiselle.
Elintarviketuholaisten pilaamat elintarvikkeet on aina suositeltavaa hävittää. Tilalle hankittavat elintarvikkeet on puolestaan viisasta laittaa tiiviisiin kannellisiin rasioihin, jolloin tuholaiset eivät pääse elintarvikkeiden kimppuun. Lisäksi ruokakaappi voidaan tapauskohtaisesti myös tyhjentää ja puhdistaa huolellisesti, jotta hyllyillä olevat murut ja roiskeet, eivät tarjoa ravinnonlähteitä tuholaisille. Joissain tapauksissa ruokakaappi saattaa olla tarvetta myös käsitellä esimerkiksi pyretriini –pohjaisella torjunta-aineella – tämän käsittelyn aikana ruokakaapin tulee luonnollisesti olla täysin tyhjä; eikä torjunta aineita tule sumuttaa koskaan suoraan elintarvikkeisiin.
Kellareista löytyvät tuholaiset
Kellareihin hakeutuvat elintarviketuholaiset käyttävät ravinnokseen yleensä kellariin varastoituja vihanneksia, kuten perunoita ja porkkanoita. Suurimpien jyrsijöiden pääsy kellariin on yleensä estettävissä tukkimalla kellarin seinissä ja rakenteissa olevat raot ja kolot; sekä lisäämällä tuuletuskanaviin
jyrsijäverkko. Tarpeen vaatiessa kellariin voidaan asentaa myös erityisiä pyydyksiä, joiden avulla ei toivotut vierailijat saadaan kiinni.
Kellareihin päätyvät elintarviketuholaiset eivät välttämättä pilaa vain yksittäisiä juureksia, vaan pilaantuessaan yksittäinen juures tai vihannes alkaa helposti mädännyttämään myös viereisiä juureksia. Tästä syystä kellariin varastoitujen elintarvikkeiden kuntoa tulisi tarkkailla säännöllisesti, ja elintarvikkeet joissa esiintyy mahdollisia merkkejä tuholaisista tai pilaantumisesta tulisi hävittää nopeasti.
Milloin kannattaa ottaa yhteyttä ammattilaisiin
Kun itse suoritettu tuholaistorjunta ei tuota toivottua tulosta, tai käsillä on esimerkiksi tavallista suurempi hiiri tai rottayhteisö on suositeltavaa pyytää apua tuholaistorjuntaan erikoistuneelta yritykseltä.